Muotokuvaukset

Kuvaajamme Anita Salo on jo vuosia ollut kuuluisa siitä, että hän saa kuvattavasta rennon ja omannäköisensä (siis kuvattavan ei Anitan näköisen). Kuvaukseen voit toki tulla murheen murtamana, mutta poistut silti hymyhuulin. Pienikään malli ei ehdi pitkästyä; sen verran hurjaa vauhtia Anita pitää yllä.

Valmistamme kuvat alusta loppuun suurella sydämellä käsityönä, myös mustavalkoisina tai seepiasävytettyinä. Teemme kuvistasi myös upeat canvastaulut ja lisäämme digitaalisia suotimia, jolloin muotokuvasi on taatusti niin uniikki kuin haluat.

Kuvauksesi säilytämme turvassa arkistossamme vähintään viisi vuotta, joten kuvia on helppo tilailla lisää myöhemminkin.

Kun hintammekin ovat edulliset, emme ymmärrä mikset jo soita meille ja varaa aikaa Mahtavaan Kokemukseen!
Muotokuvaukset alkaen 79 euroa.


2014-10-07 sulo

Passikuvat ja matrikkelikuvat

Meille on myönnetty Passikuvan Ammattilainen -status, mikä merkitsee, että vähintään 99 % ottamistamme passikuvista täyttää viralliset laatuvaatimukset.




Saamme niihin silti sen verran ilmettä, ettet juurikaan näytä vankikarkurilta. Kuvaamme vastasyntyneetkin ilman lisämaksua. Mistä puheen ollen: 22 euroa kuudesta näin hyvästä passikuvasta merkitsee hinta-laatusuhdetta, jota et hevin muualta löydä.





Suomen viralliset passi- ja henkkarikuvat lähetämme saman tien poliisin kuvapalvelimelle, jossa ne säilyvät puoli vuotta.








Valmistamme myös eksoottisemmat kuvakoot, kuten USA:n viisumikuvat tai Venäjän passikuvat.










Matrikkelikuvaukset esim. firman kotisivuille sekä kulku- ja käyntikortteihin hoidamme myös suvereenisti. Kun koko henkilökunta piipahtelee meillä kuvassa, kuviin tulee yhtenäinen ilme ja sävymaailma. Matrikkelikuvaukseen kannattaa varata aika, passikuvaan ei tarvitse.







Passikuvat alk. 22 euroa. Jos haluat tai tarvitset sekä paperiset ja sähköiset kuvat, hinta on 27 euroa.



Matrikkelikuvaukset alkaen 39 euroa.


2020-09-16 sulo

Kuvapalvelut

Nukutko yösi turvallisin mielin, kun olet siirtänyt kuvasi kamerasta tai kännykästä tietokoneesi kovalevylle? Herätys! Siellä kuvasi kestävät, kunnes kovalevysi hajoaa, mikä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Paras tapa säilöä muistot jälkipolville ja arkeologeille on edelleen valokuva. Kiikuta siis tiedostosi muistikortilla, CD:llä, USB-tikulla tai kamerakännykälle meille. Meillä on HP-kuvakioski, joka muuttaa hengentuotteesi värikkäiksi ja kestäviksi kuviksi helposti ja erittäin ripeästi; jopa odottaessa!

Suurkuvatulostimella teemme digikuvistasi millilleen senkokoiset huikealaatuiset kuvat kuin haluat, jopa 100 x 30500 cm kokoon saakka (älytön koko, vai mitä?). Tutustu myös canvasmateraalille vedostettaviin sisustustauluihimme. Ovat vähän kalliimpia, mutta eivät tarvitse kehystä ympärilleen.

Wanhat walokuvasi muuttuvat uudenveroisiksi, kun teetät niistä kopiot. Kuvasta tehdyt kuvat eivät sitten todellakaan enää kellastu, haalistu, eivätkä punastu kahteensataan vuoteen.

Tarvittaessa korjailemme kuvistasi naarmut ja täplät, yhdistämme ukin ja mummin samaan kuvaan, vaihdamme taustan ja vaikkapa teemme mustavalkokuvasta värillisen. Sulolta ja hänen Photoshopiltaan vaikeat tehtävät sujuvat käden käänteessä; mahdottomat vievät hieman enemmän aikaa.

Omaa filminkehitystä meillä ei enää ole, joten filmin meille tuodessasi varaudu muutaman päivän toimitusaikaan.


2014-10-07 sulo

Digitointipalvelut

Vanhat kaitafilmit, kotivideot, diat ja oman bändisi demonauhat on syytä muuttaa digitaaliseen muotoon (vaikkapa DVD:lle, ennen kuin happanevat käyttökelvottomiksi. Tämän palvelun meille ja sinulle tarjoaa WebbiNetti. Tutustu valikoimiin ja hintoihin ja varaudu parin viikon toimitusaikaan.


2011-10-24 sulo